keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

It's a raining day, halleluja It's raining day...

Buenos dias amigos!


Blogi jäi eilen tekemättä, koska läppärista loppu akku ennen aikojaan... Mutta tosiaan, maanantai -iltana käytiin katsastamassa rokkipaikka, nimeltä Crazy horse. Vähän niinkuin köyhänmiehen Hard rock cafe. Paljon julisteita ja valokuvia, rumpuja, kitaroita.. Tuonne pitää palata myöhemmin uudelleen!



Kämppikset Juha ja Maija jäi vielä vähän pidemmäksi aikaa kaupungille, koska heillä oli vapaapäivä tiedossa. Meitsi lähti nukkumaan, ja kävelymatkalla alkoi tulla vettä sietämättömän paljon. (Olin tietenkin fiksuna poikana ilman sateenvarjoa liikenteessä.) Ennen kämpille pääsyä piti vielä käydä moikkaamassa sosiaalista maailmaa lähimmällä bussipysäkillä, jonne naapurikahvilan Wifi yltää...




Nämä puuttuu Suomesta! Täällä on melkein joka ravintolassa. 













Morning meitsie







Eilen oli ensimmainen varsinainen duunipäivä. Sovittiin, etta tulen töihin aina klo 9:15, etta kerkeän ajoissa bussista. Aamu alkoi suihkulla, kevyellä aamupalalla ja kiirehtimisellä bussiin. Koska asuntomme on 8. kerroksessa, saa hyvän aamupiristyksen kun juoksee portaat alas, ja samalla voi kätevästi herättää vielä nukkumassa olevan naapuruston:)
Silta, jonka yli kuljen joka aamu bussipysäkiltä töihin

Bussi nro 11. lähtee aivan talomme edestä, aina klo 8:45 ja matka töihin kestää alle vartin. Duunipaikka on melko lähellä Guggenheimia, jonne suuntaan luultavasti sunnuntaina. Bussimatkan jälkeen vielä sillan ylitys ja muutamat portaat -> Perillä!




Bilbaossa on paljon korkeita rakennuksia... In Iisalmi called by name "Tornitalo"








Bilbaon kadut ovat aina erittäin puhtaita, siivous pelaa!






Matkalla on paljon portaita..


... Ja lisää portaita





























Firman logo


Ensimmäisenä päivänä sain tietää, ettei työpaikka olekkaan IT-alan firma. "Jose Maria Candina Group" on laivayhtiöiden henkilöstöfirma, ja meitsie tuli tänne "konsultoimaan" Ict-asioissa.

Firman johtaja Jose on todella fiksu ja huumorintajuinen kamreeri. Hän kutsuu minua Ramboksi ja sanoo joulupukin parhaaksi ystäväksi.

"So, this is Jusi "Rambo" from Finland. He is a very good friend of Santa Claus!"

Työpisteeni, paitsi toinen näytöistä on vaan wannabe -kakkosnäyttö.






Kuten aiemmin sanoin, ainakin tässä firmassa ollaan tietotekniikassa paljon Suomea jäljessä. Mutta minähän laitan hommat kondikseen, koska Ramboksi kutsutaan! Ehkä joudun konsultoimaan konsulttina jotakin muuta firmaa tai amigos from Finland:)


Tietokone piti herättää henkiin..
 Työpäivä alkoi oman työpisteen kuntoon laittamisella ja työtehtävien listauksella. Josella oli paljon tehtäviä mielessä ja jo listattuna. Jose puhuu todella paljon ja heiluttaa samalla käsiään hirveästi.

Edellinen suomalainen, joka oli täällä harjoittelussa, ei ollut kertonut tietokoneen salasanaa kellekkään. Jouduin sitä jonkin aikaa metsästämään, mutta onneksi olen hyvä arvaamaan...


 Käyttöjärjestelmä on ainakin tällä hetkellä espanjaksi. Katsotaan miten pitkään ymmärrys riittää..

.....Ymmärrys ei riittänytkään.
Lounastauko lähikahvilassa. Suomessa viiniä ei juoda lounaalla,
mutta täällä sitä näköjään on tapana siemailla. En käytä viiniä
uskonnollisista syistä vaan aivan muista syistä!

Firma vastaa tosiaan tuhansien laivahenkilöiden asioista. En ihan tarkalleen saanut vielä selville, onko jokin suomalainen firma verrattavissa tähän. Jose Candina Group on tosiaan Suomen kunniakonsulttifirma ja kolme Suomen lippua olen täällä jo nähnyt. Yhtään suomenkielistä kamua ei vielä ole tullut vastaan.

Ongelmana on se, että täällä ei ole varsinaista It-vastaavaa, ja minä olen tavallaan tullut tänne ratkomaan firman It-ongelmia. Luulen, että minulla menee pari päivää pelkästään
täkäläisen tietokonekulttuurin ja verkkojen selvittelyyn.

Päätavoitteena olisi, että kaikkiin firman koneisiin saisi saman käyttöjärjestelmän, ja kaikki firman työntekijät voisivat tarvittaessa ottaa Skypen kaltaisia yhteyksiä keskenään. Yhtiöllä on toimipisteitä myös Latviassa, Puolassa ja Liettuassa.

Ensimmäinen työpäivä oli aika rauhallinen, ja jouduin melko paljon vain sopeutumaan ympäristöön. Eiköhän tästä vielä hyvä tule! :)




 Kotimatkan aloitin metrolla, koska lähin metroasema on aivan lähellä työpaikkaani

Metroja menee useammin kuin Helsingissä, ja hintaa matkustuksella on 0,84€ per matka.

Matka Santuxusta Deustoon kesätä vain muutaman minuutin
Metron kulkua on helppo seurata punaisena vilkkuvista täplistä.


Deusto on kaupunginosa, jossa asustamme. Metroasemalta on n. 500m kävelymatatka asunnolle.


 Deustoon päästyäni ajattelin kierrellä hieman paikkoja. Kävin marketissa ostamassa evästä asunnolle, ja katselin lähikauppoja. Edelleenkään en ostanut sateenvarjoa.. Rupesi satamaan kaatamalla, ja linnottauduin lähimpään kahvilaan/pubiin.
Place of the real man! 
 Degorra -niminen pubi oli täynnä paikallisia keski-ikäisiä miehiä. Ostin kahvin ja pyysin Wifi-tunnukset, jonka jälkeen istuuduin alas ollakseni epäsosiaalinen, hiljainen savolainen. Kun menin uudelleen tiskille, eräs mies rupesi hurjana huutamaan "Finlandia Finlandia" ja meistä tuli heti ylimmät ystävät. Juttelimme ainakin 10 minuuttia, ja hyvin tultiin juttuun. En ymmärtänyt puheesta melkein sanaakaan, mutta hauskaa oli! Uudet ystäväni tarjosivat minulle oluen, mutta sen jälkeen heille tuli hirveä kiire ilmeisesti senioritojensa luo.
Kahvi maksaa paikasta riippuen +-1,35€, mutta
hyvää on! Cafe con lache!



Paikallisesta Nisasta sai erinomaista pizzaa, toivottavasti
verisuonet tykkää:) Telepizzassa kannattaa käydä, jos
haluaa karttaa paikallista ruokaa viimeiseen asti!
Päivä päättyi jälleen siihen pieneen lähikuppilaan..
Kun antaa tippiä, saa pähkinöitä nyppiä

Kun lähtee bloggaamaan, kannattaa tarkistaa tietokoneen akun varaustaso. Akku loppui lyhyeen ja ainoastaan Juha ja Maija sai Joensuun päähän informaatiota lähetetyksi.




Viime viikolla oli kuollu joku Bilbaon poliisipäällikkö, tai vastaava, 
jonka hautajaisiin oli kerääntynyt yli 7000 ihmistä, is it mutch?


~ Eilinen oli kaikinpuolin monipuolinen ja kulttuurillinen päivä, jospa tuo sää vielä helpottas!~

                                       Buenos noches amigos!

                                         - Jusi


Ps. No siesta here, bad, really bad thing!





1 kommentti:

  1. Hola Jussi
    Kiva lukea blogiasi, hyvin olet ehtinyt jo parissa päivässä tutustua ympäristöön!
    Toivottavasti sää paranee viikonlopuksi.
    Buena fine de semana!

    VastaaPoista